FIS-säännöt

FIS-säännöt (Fédération Internationale de Ski) ovat kansainvälisesti tunnustettu käytännesäännöstö hiihtäjille ja lumilautailijoille. Ne koostuvat kymmenestä sitovasta ohjeesta, joiden tarkoituksena on varmistaa huomaavaisuus, turvallisuus ja vastuullisuus laskettelurinteillä. Ne säätelevät, miten nopeutta mukautetaan, reitti valitaan, ohitetaan tai miten toimitaan kaatumisen jälkeen. Vaikka ne eivät olekaan varsinaisia lakeja, niitä pidetään mittapuuna huolellisuusvelvoitteiden arvioinnissa ja siten siviili- ja rikosoikeudellisten vastuuasioiden käsittelyssä.

FIS-säännöt eivät ole – esimerkiksi tieliikennelain vastaisesti – laki eivätkä myöskään tapaoikeudellisia määräyksiä. FIS-säännöillä ja POE-rinneohjesuunnitelmalla on kuitenkin merkittävä rooli asiantuntevina yhteenvetoina huolellisuusvelvoitteista, joita on noudatettava alppihiihdon harjoittamisessa kaikkien osapuolten suojelemiseksi, kun arvioidaan oikeudellisesti hiihto- ja lumilautailuonnettomuuksia.

Jokaisen rinteen käyttäjän oletetaan tuntevan FIS-säännöt. Rinteen käyttäjän huolimaton käytös ei voi olla anteeksiannettavaa sääntöjen tuntemattomuuden vuoksi. Hiihtäjänä voi periaatteessa luottaa siihen, että muut rinteen käyttäjät noudattavat rinnesääntöjä.

Tuomioistuimet käyttävät FIS-sääntöjä sekä POE-rinnesääntöluonnosta säännöllisesti arviointiperusteena hiihto-onnettomuuksissa ja lumilautailuonnettomuuksissa. Joka ei noudata FIS-sääntöjä ja aiheuttaa siten onnettomuuden, jossa syntyy omaisuus- tai henkilövahinkoja, syyllistyy siksi monissa tapauksissa rikokseen ja joutuu suurella todennäköisyydellä vahingonkorvausvelvolliseksi.

Valitse nyt toivottu ajankohta:Ilmainen ensikonsultaatio

Kymmenen FIS-säännön koko teksti

Johdanto

Hiihto ja lumilautailu sisältävät riskejä, kuten kaikki urheilulajit. FIS-sääntöjen, jotka ovat mittapuu huolellisen ja vastuuntuntoisen hiihtäjän ja lumilautailijan urheilulliselle käyttäytymiselle, tavoitteena on välttää onnettomuuksia hiihto- ja lumilautailurinteillä. FIS-säännöt koskevat kaikkia hiihtäjiä ja lumilautailijoita. Jokainen hiihtäjä ja lumilautailija on velvollinen tuntemaan ja noudattamaan niitä. Joka aiheuttaa onnettomuuden sääntöjä rikkoen, voi joutua siviili- ja rikosoikeudelliseen vastuuseen seurauksista.

FIS-sääntö nro 1: Huomaavaisuus muita hiihtäjiä ja lumilautailijoita kohtaan

Jokaisen hiihtäjän ja lumilautailijan on käyttäydyttävä siten, ettei hän vaaranna tai vahingoita ketään muuta.

Hiihtäjät ja lumilautailijat ovat vastuussa paitsi virheellisestä käyttäytymisestään myös puutteellisen varustuksen seurauksista. Tämä koskee myös uusien urheiluvälineiden käyttäjiä.

Hiihtourheilussa noudatetaan vaarantamiskieltoa. Tämän periaatteen mukaan jokaisen hiihtäjän on käyttäydyttävä siten, ettei hän vaaranna tai vahingoita ketään muuta. Erityistä varovaisuutta on noudatettava niin sanotuilla neuralgisilla rinnealueilla (esimerkiksi vastakkaisen liikenteen alueella).

FIS-sääntö nro 2: Nopeuden ja ajotavan hallinta

Jokaisen hiihtäjän ja lumilautailijan on ajettava näkyvyyden mukaan. Hänen on sovitettava nopeutensa ja ajotapansa taitojensa sekä maasto-, lumi- ja sääolosuhteiden sekä liikenteen tiheyden mukaan.

Törmäykset johtuvat usein liian suuresta nopeudesta, hallitsemattomasta ajotavasta tai puutteellisesta havainnoinnista. Hiihtäjien ja lumilautailijoiden on pystyttävä pysähtymään tai väistämään näkyvyysalueellaan. Epäselvissä tai vilkkaasti liikennöidyissä paikoissa on ajettava hitaasti, erityisesti reunoilla, rinteiden päissä sekä hissien ja köysiratojen alueella.

Sekä näkyvyyden mukaan ajamisen että hallitun ajamisen periaatteet ovat kaikkien liikkeessä tapahtuvien urheilulajien perusperiaatteita. Nopeuden valinnassa on otettava huomioon pääasiassa sellaiset tekijät kuin ajotaidot, maasto, rinneolosuhteet ja rinteiden käyttöaste. Hiihtäjän on joka tapauksessa ajettava niin hallitusti ja tarkkailtava maastoa niin huolellisesti, että hän voi törmäysvaaran ilmetessä joko väistää esteen ajoissa tai pysähtyä sen eteen.

FIS-sääntö nro 3: Ajolinjan valinta

Takana tulevan hiihtäjän ja lumilautailijan on valittava ajolinjansa siten, ettei hän vaaranna edellään ajavia hiihtäjiä ja lumilautailijoita.

Hiihto ja lumilautailu ovat vapaan liikkeen urheilulajeja, joissa jokainen voi ajaa mielensä mukaan, kunhan noudattaa sääntöjä, kunnioittaa muiden tilaa ja ottaa huomioon omat taitonsa ja kulloisenkin tilanteen. Edellä ajavalla hiihtäjällä tai lumilautailijalla on etuajo-oikeus. Joka ajaa toisen perässä, on pidettävä riittävä etäisyys, jotta edellä ajavalle jää riittävästi tilaa kaikkiin liikkeisiinsä.

Periaatteessa edellä yleiseen ajosuuntaan liikkuvalla hiihtäjällä on etuajo-oikeus takana tulevaan hiihtäjään nähden. Edellä ajavan hiihtäjän ei periaatteessa tarvitse suunnata katsettaan taakse/ylöspäin, vaikka hän laskeutuisi levein kaarin ja saattaisi siten ylittää mahdollisesti nopeammin tulevan hiihtäjän ajolinjan.

FIS-sääntö nro 4: Ohittaminen

Ohittaa saa ylhäältä tai alhaalta, oikealta tai vasemmalta, mutta aina vain sellaisella etäisyydellä, joka jättää ohitettavalle hiihtäjälle tai lumilautailijalle riittävästi tilaa kaikkiin liikkeisiinsä.

Ohittavan hiihtäjän tai lumilautailijan velvollisuus säilyy koko ohitusprosessin ajan, jotta ohitettava hiihtäjä tai lumilautailija ei joudu vaikeuksiin. Tämä koskee myös paikallaan olevan hiihtäjän tai lumilautailijan ohittamista.

Sekä ohitettaessa, ohitettaessa että rinnakkain ajettaessa on noudatettava riittävää turvaetäisyyttä toiseen hiihtäjään. Kunkin tapauksen edellyttämä turvaetäisyys riippuu rinneolosuhteista, näkyvyysolosuhteista, rinteiden käyttöasteesta sekä mukana olevien hiihtäjien ajotaidoista ja nopeudesta. Yleensä 2–3 metrin etäisyys on riittävä.

FIS-sääntö nro 5: Rinteeseen tulo, liikkeellelähtö ja ylämäkeen ajaminen

Jokaisen hiihtäjän ja lumilautailijan, joka aikoo tulla rinteeseen, lähteä liikkeelle pysähdyksen jälkeen tai ajaa ylämäkeen, on varmistettava ylös- ja alaspäin, että hän voi tehdä sen vaarantamatta itseään tai muita.

Kokemus osoittaa, että rinteeseen tulo ja liikkeellelähtö pysähdyksen jälkeen johtavat toisinaan onnettomuuksiin. Siksi on ehdottoman välttämätöntä, että liikkeelle lähtevä hiihtäjä tai lumilautailija liittyy harmonisesti ja vaarantamatta itseään tai muita rinteen yleiseen liikennevirtaan. Kun hän on sitten – vaikkakin hitaasti – liikkeessä, hänellä on jälleen etuajo-oikeus nopeampiin ja takaa tai ylhäältä tuleviin hiihtäjiin ja lumilautailijoihin nähden säännön 3 mukaisesti.

Carving-suksen ja lumilautojen kehitys mahdollistaa niiden käyttäjille käännösten ja kaarteiden tekemisen myös ylämäkeen. He liikkuvat siten vastoin yleistä alamäkeen virtaavaa liikennettä ja ovat vastaavasti velvollisia varmistamaan ajoissa myös ylöspäin, että he voivat tehdä sen vaarantamatta itseään tai muita.

Rinteeseen tulevilla tai paikallaan lähtevillä hiihtäjillä on toissijainen oikeus jo liikkeessä oleviin hiihtäjiin nähden. Heidän on tarkistettava vaara ylöspäin.

Noin 4 sekunnin kuluttua rinteeseen tulosta tai liikkeellelähdöstä sovelletaan jälleen FIS-säännön 3 mukaista etuajo-oikeussääntöä.

On huomioitava, että hiihtäjä, joka ei tule vapaalta hiihtoalueelta, vaan rinteeltä rinteen risteykseen tai liittymään, ei kuulu FIS-säännön 5 soveltamisalaan eikä siten periaatteessa ole toissijaisessa asemassa.

FIS-sääntö nro 6: Pysähtyminen

Jokaisen hiihtäjän ja lumilautailijan on vältettävä tarpeetonta oleskelua rinteen kapeissa tai epäselvissä kohdissa. Kaatuneen hiihtäjän tai lumilautailijan on vapautettava tällainen kohta mahdollisimman nopeasti.

Leveitä rinteitä lukuun ottamatta hiihtäjän ja lumilautailijan tulee pysähtyä ja seisoa vain rinteen reunalla. Kapeat kohdat ja epäselvät osuudet on pidettävä täysin vapaina.

FIS-sääntö nro 7: Nousu ja lasku

Hiihtäjän tai lumilautailijan, joka nousee ylös tai laskeutuu jalkaisin, on käytettävä rinteen reunaa.

Liikkeet vastoin yleistä liikennevirtaa ovat hiihtäjille ja lumilautailijoille odottamattomia esteitä. Jalanjäljet vahingoittavat rinnettä ja voivat siten vaarantaa hiihtäjiä ja lumilautailijoita.

Hiihtovaeltajille noususääntö pätee vain rajoitetusti.

FIS-sääntö nro 8: Merkkien noudattaminen

Jokaisen hiihtäjän ja lumilautailijan on noudatettava merkintöjä ja opasteita.

Rinteet merkitään vaikeusasteensa mukaan mustalla, punaisella, sinisellä tai vihreällä. Hiihtäjät ja lumilautailijat voivat vapaasti valita toiveitaan vastaavat rinteet. Rinteet merkitään opaste-, vaara- ja sulkukylteillä. Jos rinne on merkitty suljetuksi, sitä on ehdottomasti noudatettava samoin kuin vaaroista ilmoittavia merkkejä. Hiihtäjien ja lumilautailijoiden tulee olla tietoisia siitä, että nämä toimenpiteet tehdään heidän etujensa mukaisesti.

FIS-sääntö nro 9: Avunanto

Onnettomuuksien sattuessa jokainen hiihtäjä ja lumilautailija on velvollinen antamaan apua.

Avunanto on, riippumatta lakisääteisestä velvollisuudesta, urheilullisen reiluuden vaatimus. Tämä tarkoittaa ensiapua, pelastuspalvelun hälyttämistä ja onnettomuuspaikan varmistamista. FIS odottaa, että onnettomuuspaikalta pakeneminen rangaistaan samoin kuin tieliikenteessä, ja tämä koskee myös niitä maita, joissa tällaista käyttäytymistä ei jo valmiiksi rangaista rikosoikeudellisesti.

FIS-sääntö nro 10: Henkilöllisyyden todistamisvelvollisuus

Jokaisen hiihtäjän ja lumilautailijan, olipa hän todistaja tai osallinen, vastuussa tai ei, on onnettomuuden sattuessa ilmoitettava henkilötietonsa.

Valitse nyt toivottu ajankohta:Ilmainen ensikonsultaatio

FIS-sääntöjen kansainvälinen merkitys

FIS-säännöt ovat maailmanlaajuisesti tunnustettu huolellisuusvelvoitteiden standardi alppihiihdossa. Niillä on oikeudellinen merkitys myös Itävallan ulkopuolella:

• Saksa: Oikeuskäytäntö soveltaa FIS-sääntöjä säännöllisesti mittapuuna. Niitä käsitellään tieliikennelain tavoin, erityisesti peräänajokolareissa.
• Sveitsi: Vaikka sääntöjä ei olekaan laissa säädetty, ne ovat vakiintuneet tuomioistuinten käytäntöön.
• Italia (Etelä-Tiroli): Täällä FIS-säännöt on suurelta osin otettu käyttöön ja turvattu lailla osavaltion lainsäädännöllä.
• Ranska: Osittain säännöistä tulee sitovia jopa kunnallisten asetusten kautta.
• Espanja: Myös espanjalaiset tuomioistuimet käyttävät FIS-sääntöjä yleisen huolellisuusvelvoitteen ohjenuorana.

Kansainvälinen tunnustus takaa oikeusvarmuuden rajat ylittävässä talviurheilussa – myös Rooma II -asetuksen puitteissa, joka määrittää sovellettavan lain kansainvälisissä vahingonkorvaustapauksissa.

Tarkemmin FIS-säännöistä

Todistajanlausunto on erittäin tärkeä onnettomuuden siviili- ja rikosoikeudellisessa arvioinnissa. Jokaisen vastuuntuntoisen hiihtäjän ja lumilautailijan on siksi täytettävä kansalaisvelvollisuutensa ja moraalinen velvollisuutensa asettua todistajaksi. Myös pelastuspalvelun ja poliisin raportit sekä valokuvat auttavat vastuukysymysten arvioinnissa.

FIS-säännöt eivät ole vain yleisiä suosituksia urheilullisesta käytöksestä, vaan niillä on hyvin konkreettinen oikeudellinen merkitys. Tuomioistuimet käyttävät niitä säännöllisesti mittapuuna arvioidessaan, onko hiihtäjä tai lumilautailija toiminut huolimattomasti.

Valitse nyt toivottu ajankohta:Ilmainen ensikonsultaatio

Tyypilliset onnettomuustilanteet

• Peräänajot: OGH:n vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan takaa tulevan syyllisyydestä on olemassa ensinäkemysperusteinen todiste, jos hän törmää edellä ajavaan. Tässä tapauksessa oletetaan yleensä rikotun FIS-sääntöä nro 3 (”Ajolinjan valinta”).
• Rinteelle ajaminen: Onnettomuuksissa liittymissä tai uudelleen liikkeelle lähdön jälkeen rinteelle ajavalla on erityisen korkea huolellisuusvelvoite FIS-säännön nro 5 mukaisesti.
• Törmäykset risteyskohdissa: Tässä kohdassa on korostettu velvollisuus vähentää nopeutta. Se, joka ajaa nopeasti epäselvästä tilanteesta huolimatta, rikkoo FIS-sääntöä nro 2.
• Kaatumiset epäselvissä paikoissa: Jos kaatunut jää makaamaan keskelle kumparetta tai kapeikkoa, kyseessä on selkeä FIS-säännön nro 6 rikkomus.

Vastuunjako

• Yksin syyllisyys: Jos kyseessä on selkeä sääntörikkomus, onnettomuuden aiheuttaja kantaa täyden vastuun.
• Myötävaikuttava syyllisyys: Molemminpuolisten rikkomusten (esim. ohitus ilman etäisyyttä vs. hallitsematon kääntyminen) tapauksessa sovelletaan vastuun jakamista.
• Lapset ja aloittelijat: Myös aloittelijoiden on noudatettava FIS-sääntöjä. Oikeuskäytäntö ottaa kuitenkin huomioon iän ja taidot syyllisyyden määrittelyssä.

Todistustaakka ja todistajat

• Itävallan yleisen siviililain (ABGB) 1298 §:n mukaan vahingonkärsijän on ensin todistettava, että vahinko on syntynyt ja että se johtuu vastapuolen toiminnasta. Kun syy-yhteys on todettu, vahingonaiheuttajalla on todistustaakka siitä, ettei hän ole syyllinen.
• FIS-sääntö nro 10 (”Henkilöllisyyden ilmoittamisvelvollisuus”) toimii tässä todisteiden turvaamisena: Se, joka poistuu onnettomuuspaikalta, vaikeuttaa rekonstruktiota ja riskeeraa lisärangaistusseuraamuksia.
• Todistajanlausunnot, valokuvat tai poliisiraportit ovat usein ratkaisevia sääntöjen noudattamisen tai rikkomisen todistamisessa.

Edunne asianajajan tuella

Vaikka FIS-säännöt eivät olekaan laki, ne muodostavat kuitenkin merkittävän vastuun mittapuun hiihto- ja lumilautailuonnettomuuksissa. Tuomioistuimet edellyttävät niiden noudattamista, ja niiden rikkominen voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen sekä vahingonkorvausvelvollisuuteen.

Asianajajan avustuksella hyödyt seuraavista:

• Vahingonkorvausvaatimusten täytäntöönpano, jos olette loukkaantunut hiihto- tai lumilautailuonnettomuudessa.
• Perusteettomien vaatimusten torjuminen, jos teitä syytetään virheellisestä toiminnasta.
• Perusteellinen analyysi konkreettisesta onnettomuustilanteesta ottaen huomioon FIS-säännöt, OGH:n oikeuskäytäntö ja Rooma II -asetus.
• Vahva oikeudellinen edustus vakuutusyhtiöitä ja tuomioistuimia vastaan oikeuksienne tehokkaaksi toteuttamiseksi.

Valitse nyt toivottu ajankohta:Ilmainen ensikonsultaatio

Usein kysytyt kysymykset – UKK

Valitse nyt toivottu ajankohta:Ilmainen ensikonsultaatio